Immateriaalioikeudet liberaalien silmälasien takaa: Suuntana loputon laajentuminen?

(IPRinfo 4/2007)

Immateriaalioikeuksien laajeneminen on jatkunut jo pitkään ja sen oikeusvaltiolliset rajat ovat tulleet vastaan. Tarkoituksenani on herättää keskustelua immateriaalioikeusjärjestelmän perusteista. Tarkastelen immateriaalioikeuksia liberalismin näkökulmasta ja muotoilen joitakin immateriaalioikeudellisia lähtökohtia demokraattisessa oikeusvaltiossa.

Liberalismi on yksi mahdollinen näkökulma länsimaiseen oikeusjärjestykseen. Historiallisesti sen painoarvo länsimaisen oikeusvaltion luomisessa on ollut niin suuri, että länsimaita pidetään juuri sen vuoksi liberaalidemokratioina. Käytännössä liberalismi merkitsee yksilön ja hänelle kuuluvien negatiivisten vapausoikeuksien korostamista sekä kriittistä suhtautumista laajaan valtioon ja sen tehtävien lisäämiseen.

Peruslähtökohdan immateriaalioikeuksien tarkastelulle muodostaa Nobelin palkinnon saaneen taloustieteilijän Kenneth Arrowin jo vuonna 1962 tekemä havainto, että informaatio on julkishyödyke. Tästä seuraa ensinnäkin, että informaation käyttö on kilpailematonta, eli yhden henkilön suorittama informaation käyttäminen ei estä toista käyttämästä samanaikaisesti samaa informaatiota hyväkseen. Toiseksi muita informaation käyttäjiä on vaikea sulkea pois.

Näillä havainnoilla on suora sovellettavuus patenttioikeudessa, joka taloustieteellisesti ymmärrettynä on teknistä ratkaisua koskevan informaation suojaa. Tilanne on kuitenkin sama tekijänoikeudessa, jossa suojataan ilmaisua, sillä viimeistään internetin aikakaudella myös ilmaisua voidaan pitää julkishyödykkeenä.

Immateriaalioikeudet ovat lainsäädännöllinen ja poikkeuksellinen tapa rajoittaa käyttäjien määrää ja tehdä julkishyödykkeestä yksityinen hyödyke. Koska ne muodostavat poikkeuksen, immateriaalioikeuksien supistava tulkinta on lähtökohtaisesti perusteltua. Mikäli immateriaalioikeuksia halutaan laajentaa, todistustaakka niiden myönteisistä vaikutuksista on niillä, jotka sellaista haluavat.

Immateriaalioikeuksien asema ja oikeutus
Liberalismissa suhtaudutaan lähtökohtaisesti kriittisesti valtion interventioihin tai rajoituksiin. Niinpä immateriaalioikeudet näyttävät valtion keinotekoisilta luomuksilta, jotka väistämättä joltain osin rajoittavat yksilönvapautta – tosin useimmiten perustellusta syystä. Tästä seuraa, että tiedon tai luovuuden tuotosten vapaa käyttö muodostavat pääsäännön, johon immateriaalioikeudet tekevät poikkeuksen.

Immateriaalioikeussuojaa ei siis tulisi myöntää vähäisin perustein. IPR-instrumentin käytön tulisi perustua esim. patenttioikeudessa siihen, ettei immateriaalioikeudella suojattua objektia pystyttäisi muilla keinoin tehokkaasti tuottamaan.
Tekijänoikeudessa suojan saamisen edellytyksien tulee olla huomattavasti alhaisempia ja suoja-ajan pidempi, sillä taiteilijoiden tukeminen ja taiteilija-ammatin harjoittamisen mahdollistaminen ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä päämääriä. Silti voidaan kysyä, tuleeko yhteiskunnan tukea taiteilijaa vielä 70 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kuten tekijänoikeuslaki suoja-ajan pituutta säätäessään edellyttää.

Voidaan toki ajatella, että immateriaalioikeudet eivät ainoastaan rajoita vapausoikeuksia, vaan myös mahdollistavat monimuotoisen ilmaisun. Väite on totta, mutta se ei kuitenkaan muuta pääsäännön ja poikkeuksen järjestystä.

Toisena liberalismin peruslähtökohtana immateriaalioikeuksien tarkastelussa voidaan pitää sitä, että ne oikeutetaan utilitarismilla. Immateriaalioikeudet ovat olemassa, jotta tiede ja taide voisivat kehittyä mahdollisimman pitkälle. Ilman näitä oikeuksia keksintöjä tai luovan työn tuotoksia ei syntyisi optimaalista määrää. Tämän lisäksi toteutuu keksijöiden ja taiteilijoiden yksityinen etu edellyttäen, että he onnistuvat luomaan jotakin kaupallisesti merkittävää.

Immateriaalioikeusjärjestelmää voi pitää kekseliäänä, koska se onnistuu yhdistämään yleisen ja yksityisen edun. Tilanne rinnastuu Adam Smithin kuuluisaan markkinoiden näkymättömän käden teoriaan, jossa yksityisen edun toteuttaminen johtaa tarkoituksettomasti myös yleisen edun toteutumiseen.

Immateriaalioikeudet ovat yksi ylimitoitetuista politiikoista
Immateriaalioikeudet ovat – niiden utilitaristinen luonne huomioon ottaen – politiikkoja oikeuksien kaapuun puettuna. Mark Lemley menee vielä pidemmälle ja kuvaa immateriaalioikeuksia valtion tukena taitelijoille ja innovaattoreille ja siten yhtenä hyvinvointipolitiikan osana. Politiikka-näkökulma mahdollistaa IPR-järjestelmän hyötyjen ja haittojen kriittisen tarkastelun. Se myös avaa uuden näkökulman immateriaalioikeuksien laajenemiseen.

Laajenemisen voidaan katsoa noudattavan samaa dynamiikkaa kuin monet hyvinvointivaltion ylimitoitetut politiikat. Vaikka politiikalla on saattanut alun perin olla hyvä tarkoitus, se on ylimitoituksen johdosta kääntynyt muita arvoja vahingoittavaksi tai jopa tavoitteidensa vastaiseksi. Näin on käynyt myös laajentuneille immateriaalioikeuksille.

Ajatuksessa immateriaalioikeuksista politiikkana ei ole mitään kummallista, sillä oikeudet toimivat joskus politiikkojen välineinä. Joissakin tapauksissa paras lopputulos politiikan kannalta saavutetaan juuri muotoilemalla se yksityisiksi oikeuksiksi. Perusoikeusjärjestelmän kannalta kyse on kuitenkin edelleen politiikasta, jonka suhteen vapausoikeuksilla on oikeusfilosofi Ronald Dworkinin oikeusteorian mukaan lähtökohtaisesti etusija.

Aina politiikkojen pukeminen oikeuksiksi ei ole onnistunutta. Kaarlo Tuori kuvaa osuvasti sitä, miten epäonnistunutta ja suorastaan vaarallista oli nostaa yleinen järjestys ja turvallisuus yhdeksi perusoikeudeksi. Yleinen järjestys ja turvallisuus perusoikeutena kovertaa perusoikeusjärjestelmän liberaalia osaa sisältä päin, sillä se asettuu lähtökohtaisesti samalle tasolle muiden vapausoikeuksien kanssa.

Edellä sanottu huomioon ottaen en pidä tarpeellisena, että immateriaalioikeudet määriteltäisiin itsenäisiksi perusoikeuksiksi, kuten joskus näkee kansainvälisissä yhteyksissä tehtävän. Immateriaalioikeudet nauttivat jo nyt niin korkeaa suojaa, että niiden välillinen suojaaminen omaisuudensuojan kautta on täysin riittävää. Samasta syystä en myöskään pidä tarpeellisena, että tekijänoikeuden tai muun immateriaalioikeuden suojasta mainittaisiin erikseen perustuslaissa.

Jatkuuko immateriaalioikeuksienlaajeneminen?
Edellä esitetyt lähtökohdat ja tulkinnat on helppoa leimata radikaaleiksi, jopa immateriaalioikeusvihamielisiksi. Tässä piilee laajentuneiden immateriaalioikeuksien tragedia ja paradoksi.

Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyt immateriaalioikeusjärjestelmä perustettiin liberalismin arvoille, ja se säilyi pääpiirteissään sen ihanteiden mukaisena aina viime vuosisadan lopulla alkaneeseen oikeuksien laajenemiseen asti. Siitä eteenpäin utilitarismille perustuvan liberalismin merkitys immateriaalioikeussääntelyn taustateoriana alkoi heikentyä. Sen korvasi luonnonoikeudellinen ajattelu, joka sekin on yksi liberalismin historiallinen muoto.

Luonnonoikeudellisen ajattelun lähtökohtana on, että mikäli ihminen pystyy liittämään oman työnsä johonkin aineelliseen tai aineettomaan, tästä tulee hänen omaisuuttaan. Tämän mallin suurin ongelma on siinä, ettei se sisällä juuri minkäänlaista itserajoitusta. Niinpä sille perustuvat immateriaalioikeudet voivat ainoastaan laajentua.

Luonnonoikeusajattelun vaikutukset ilmenevät immateriaalioikeuksissa uusina suojamuotoina, suojan myöntämisen edellytysten löystymisenä, suoja-aikojen pidentymisenä ja oikeuksia laajentavana tulkintana. Uusimpia IPR-uutisia lukiessaan ei aina voi välttyä ajatukselta, että laajentuneissa immateriaalioikeuksissa on kyse käenpojasta, joka ei tunne rajojaan.

 Jarkko Vuorinen
Tutkija, Turun yliopisto

Lähteet
Kenneth Arrow: Economic Welfare and the Allocation of Resources for Innovation. Kirjassa The Rate and Direction of Inventive Activity. Economic and Social Factors. Richard R. Nelson. (toim.), Princeton. Princeton U. Press, 1962, ss. 609-25.
Mark Lemley: Property, Intellectual Property, and Free Riding. Texas Law Review, Vol. 83, (2005), s. 1031.
Ronald Dworkin: Taking Rights Seriously. Cambridge, Mass. 1980.
Kaarlo Tuori: Yleinen järjestys ja turvallisuus – perusoikeusko? Lakimies 6-7/1999, s. 920.
Rainer Oesch: Tekijänoikeudet ja perusoikeusnäkökulma, Lakimies 3/2005, s.360.