Lain koura ulottuu myös kauttakuljetuksiin

(IPRinfo 4/2007)

EY-tuomioistuimen ratkaisu ei muuta tavaramerkinloukkauksia koskevaa käytäntöä Suomessa.

IPRinfo-lehden numerossa 2/2007 käsiteltiin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisua C-281/05 Montex v. Diesel ja sen mahdollisia vaikutuksia oikeudenhaltijoiden mahdollisuuksiin puuttua immateriaalioikeuksien loukkauksiin kauttakuljetus- eli transit-tilanteissa.

Pahimmillaan ratkaisun vaikutukset olisivat voineet johtaa siihen, että Suomen tullin mahdollisuudet pysäyttää immateriaalioikeuksia loukkaaviksi epäiltyjä tuotteita EU:n ns. tuoteväärennösasetuksen (1383/2003/EY) perusteella olisivat kutistuneet ainoastaan EU:n ulkopuolelta tuleviin kuljetuksiin. Mikäli tullipysäytykset kauttakuljetustapauksissa olisivat jääneet kokonaan pois, tullipysäytysten määrä olisi pudonnut murto-osaan nykyisestä.

Epäilykset Montex v. Diesel -päätöksen mahdollisista negatiivisista vaikutuksista immateriaalioikeusloukkauksiin kauttakuljetustilanteissa ovat nyt vahvistuneet turhiksi.

Hylätessään valituslupahakemuksen lokakuussa 2007 korkein oikeus nimittäin otti sellaisen kannan, ettei Montex v. Diesel -päätös estä oikeudenhaltijoita puuttumasta immateriaalioikeuksien loukkauksiin Suomessa myös tilanteissa, joissa mahdollisesti loukkaavat tuotteet ovat Suomessa vain kauttakulussa.

Tavaramerkkilain antama kielto-oikeus laaja
Kyseisessä tavaramerkinloukkaustapauksessa jossa Kotkan tulli pysäytti lähes 60 000 parin kenkäerän vuonna 2003. Adidas katsoi kengissä olevien raitatunnusten loukkaavan sen tavaramerkkioikeuksia, ja kengät pysyivät Adidaksen vaatimuksesta tullissa pysäytettyinä.

Kenkien venäläinen omistaja kiisti tavaramerkin loukkauksen, minkä johdosta Adidas saattoi asian Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. KäO piti tuotteita sekoitettavina. Helsingin hovioikeus antoi asiassa tavaramerkinloukkauksen vahvistaneen päätöksen lokakuussa 2006 (HelHO 2006:20).

Hovioikeuden antaessa tuomionsa Montex v. Diesel -tapauksessa oli EYT:n julkisasiamies antanut ratkaisuehdotuksensa, johon kenkien omistaja valittajana myös oli vedonnut. Hovioikeus kuitenkin totesi lyhyesti, että tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin mukaan yksinoikeus on voimassa riippumatta siitä, että tavara tuodaan Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.

Venäläinen kenkien omistaja haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Valittaja perusteli hakemustaan muun muassa sillä, että korkeimman oikeuden tulisi ennakkoratkaisullaan ottaa kantaa siihen, voidaanko EU:n ulkopuolisesta maasta Suomen kautta EU:n ulkopuolelle kuljetettavien tavaroiden tunnusten katsoa loukkaavan oikeudenhaltijan tavaramerkkioikeuksia Suomessa, ja mikä on täten tavaramerkkilain 4 §:n oikea sisältö ja tulkinta erityisesti ottaen huomioon EY-tuomioistuimen päätös Montex v. Diesel -jutussa.

Korkein oikeus pyysi Adidakselta vastausta valituslupahakemukseen ja valitukseen. Se pyysi Adidasta erityisesti ottamaan huomioon EY-tuomioistuimen ratkaisu jutussa Montex v. Diesel.

Adidas kiisti valitusluvan myöntämistarpeen asiassa ensinnäkin siitä syystä, että valittajan vetoama EY-tuomioistuimen ratkaisu C-281/05 ei koskenut korkeimman oikeuden käsiteltävänä olleeseen tilanteeseen verrattavaa tilannetta. Lisäksi kun Suomen tavaramerkkilain 4 §:ssä on säädetty tavaramerkkidirektiiviä laajemmin merkinhaltijan kielto-oikeudesta myös kauttakuljetustilanteissa, ei EYT:llä ole valtaa antaa tulkintaohjeita ko. Suomen lainsäännöksen tulkinnasta.

Direktiivin luettelo ei ole tyhjentävä
Tavaramerkkilain 4 §:n säännös tulee sen nimenomaisen sanamuodon mukaisesti sovellettavaksi riippumatta siitä, lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla, vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.
Edelleen, toisin kuin Montex v. Diesel -tapauksessa, tässä ei ollut kyse tavaroiden liikkumisesta EU-maiden välillä. Lisäksi itse kauttakuljetustilanne poikkesi EYT-tapauksesta (esimerkiksi tavaroiden purku tullivarastoon jo ennen tullipysäytystä), eikä mitään taetta ollut siitä, etteikö valittajan kenkäerä olisi voinut yhtä hyvin päätyä myös Suomen markkinoille.

Kauttakuljetustapauksia ajatellen on vielä hyvä ottaa esille tavaramerkkidirektiiviin (1989/104/EY) perustuva oikeutus tarkennettuun tavaramerkkilain säännökseen. Suomen tavaramerkkilakiin vuonna 2000 voimaan tullut muutos, jolla Suomen alueelle muun muassa varastoitavaksi ja edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi tuodut tuotteet nimenomaisesti todettiin TMerkkiL 4 §:ssä merkinhaltijan yksinoikeutta loukkaaviksi, on tehty tavaramerkkidirektiivin mukaisesti ja sen asettamissa rajoissa.

Direktiivin 5 artiklan 3 kohdassa on lueteltu tilanteita, joissa muun muassa merkinhaltijalla on yksinoikeuteensa perustuva kielto-oikeus. Nämä ovat siis vain esimerkkejä kielto-oikeustilanteista, eikä luettelo ole täydellinen, vaan jäsenmaille on annettu oikeus säätää kielto-oikeus myös muissa kuin direktiivissä mainituissa tapauksissa.

Suomessa tavaramerkkilakia täsmennettiin vielä direktiivin luetteloa pidemmällä esimerkkiluettelolla merkinhaltijan kielto-oikeuden osalta, koska myös muut kuin niin sanotut normaalit maahantuonti- ja maastavientitilanteet haluttiin saattaa oikeudenhaltijoiden kielto-oikeuden piiriin. Täten laki on siis tältä osin direktiiviä tiukempi, mutta tiukennus on tehty direktiivissä annetun oikeutuksen perusteella.

Korkeimman oikeuden päätös olla myöntämättä valituslupaa Adidas-tapauksessa EYT:n ratkaisusta huolimatta on erittäin merkittävä oikeudenhaltijoiden IPR-oikeuksien puolustamisen kannalta. Suomi on Venäjän naapurimaana erityisasemassa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Suomen kautta Venäjälle kuljetettavien tavaramerkkejä loukkaavien tuote-erien määrä on suuri muun muassa varastointi- ja verotus/tullaussyistä.

Suomen tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin säännös oikeudenhaltijoiden kielto-oikeudesta myös kauttakuljetustilanteissa on perusteltu ja EU-säännöksiin perustuvan oikeutuksen mukaisesti laadittu tarkennus. Korkeimman oikeuden ratkaisu oli oikea. Muunlainen tulkinta lainkohdan sovellettavuudesta olisi ollut väärä signaali tuoteväärentäjille ja toiselle kuuluvia tavaramerkkioikeuksia muutoin liian läheisesti jäljitteleville toimijoille.

Hanna-Maija Elo
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Heinonen & Co Oy

Helsingin hovioikeuden ratkaisu 05.10.2006. Diaarinro: S 05/2885, Tuomion nro: 2988.
Ratkaisun tiivistelmä on IPR University Centerin oikeustapaustietokannassa numerolla HO:2006:2988.

Helsingin käräjäoikeus 31.8.2005 nro 20267, Dnro 03/25752

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisu 9.11.2006. Asia C-281/05.
Tulkitut säädökset:
Tavaramerkkidirektiivi 89/104/ETY, 5 artiklan kohdat 1 ja 3
Tullikoodeksi, 84(1) ja 91(1) artikla
Asetus 3295/94/EY (asetuksella 241/1999/EY muutettuna) immateriaalioikeuksia loukkaavien tavaroiden vientiä ja tuontia koskevista toimista.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten ratkaisut ja julkisasiamiehen lausunnot (myös suomeksi). Asiann numero on C-281/05.
http://curia.europa.eu/

Ks. myös aiempi artikkeli IPRinfo-lehdessä. Henrik af Ursin: Montex v. Diesel eli Iso riita farkuista. (IPRinfo 2/2007)