Lappeenrannassa puitiin oikeustieteen tilaa

(IPRinfo 3/2003)

Oikeustieteen päiville kokoonnuttiin tänä vuonna elokuisen sateisessa Lappeenrannassa. Päivien järjestäjänä toimi Lappeenrannan teknillinen yliopisto, joka sijaitsee metsäisessä ympäristössä kaupungin ulkopuolella. Rauhallisessa ympäristössä pohdittiin oikeustieteen tilaa ja ajankohtaisia kysymyksiä tihkusateen ja harmauden haittaamatta.

Kolmen päivän ohjelma koostui plenumalustuksista sekä työryhmäesityksistä, jotka oli koottu yhteen eri teemojen pohjalta. Osallistujilla oli vapaus valita, minkä työryhmän esityksiä seurata. Siinä missä yksi työryhmä kokooontui otsikon ”Oikeus ja media” alla toisessa pohdittiin ”Oikeudenkäynnin vaihtoehtoja” ja kolmannessa taas ”Oikeutta tietoon”. Myös yhtiöoikeudelliset asiat olivat esillä samoin kuin oikeustaloustiede. Valitettavasti immateriaalioikeudet eivät sellaisenaan näkyneet päivien teemavalinnoissa.

Immateriaalioikeudet esillä avauspuheenvuorossa

Päivien plenum-osan puheenvuoroissa kartoitettiin oikeustieteen tilaa ja uutta näkemystä oikeudesta. Avauspuheenvuoron piti dosentti Jukka Kemppinen todeten, että kysymys informaation oikeudellisesta suojasta ja suojattomuudesta on kohonnut lyhyessä ajassa merkittäväksi. Kemppisen mukaan ”virassaan torkkuvat tekijänoikeusjuristit ovat ikävästi heränneet siihen, että suurpääoma tuijottaa heitä”.

Syynä tähän on Kemppisen mukaan se, että esimerkiksi perimän kartoitus ja geenimuuntelu ovat saaneet liikkelle sellaisia riskipääomia, etteivät patentit enää ole sitä juristien ja insinöörien hämäräaluetta, johon ne on perinteisesti sijoitettu. Patenttien ja tekijänoikeuksien osalta kiistojen kohteena olevat rahamäärät voivat olla nykyisin suunnattomia verrattuna prosessi- ja valmistavassa teollisuudessa liikkuviin vastaaviin rahamääriin. Tämä on muuttanut immateriaalioikeuksien painoarvoa ja asemaa.

Kemppinen puhui myös siitä, miten dynaamisten oikeusasemien pohdinnasta voitaisiin erityisesti immateriaalioikeuksia, informaatiota sivuavilla aloilla siirtyä dynaamisten, verkostorakenteisten oikeustilanteiden mallintamiseen järjestelmässä ja järjestelmien kesken.

Kemppinen totesi tämän metodisesti merkitsevän siirtymistä probabilismiin. Tulkinnan elementit tunnustettaisiin ilmiöiksi, joita ei luonnehdi tosi/epätosi tai oikea/väärä tai muukaan dikotomia, vaan ihmisoikeusajattelusta tuttu enemmän/vähemmän punnintaperuste muutettaisiin ratkaisumallista rakennetekijäksi.

Keskiviikkopäivän plenum-osan avauspuheenvuoron piti isäntäyliopiston edustaja professori Matti Ilmari Niemi pohtien oikeustieteen olemusta otsikolla Säädöksiä, systematiikkaa ja ihmisoikeuksia. Niemi lähti liikkeelle kysymyksestä, voidaanko tietoa laista pitää annetun löytämisenä vai uuden luomisena. Esityksessään Niemi päätyi siihen, että oikeus on säädöksiä moniulotteisempi asia, joka on läheisessä yhteydessä arvoihin ja moraaliin. Näin Niemi kyseenalaisti perinteisen lakipositivismin teesit todeten, että oikeudessa luova elementti on vahvasti läsnä.

Työryhmä haki sananvapauden uusia rajoja

Oikeus ja media -työryhmässä pohdittiin yksityiselämän suojan ja sananvanpauden välistä suhdetta. Yksityiselämän suoja ja sananvapaus ovat molemmat sekä perusoikeutena että ihmisoikeutena turvattuja oikeuksia, jotka usein törmäävät 2000-luvun mediamaailmassa.

Asianajaja Pirkko Pesonen esitteli niitä viimeaikaisia korkeimman oikeuden ratkaisuja, joissa on otettu kantaa siihen, missä sanavapauden ja yksityiselämän suojan rajaviivat menevät. Asia on ollut korkeimmassa oikeudessa usein esillä. Annettujen ratkaisujen huomattava määrä kertoo osaltaan tiedotusvälineiden kiristyneestä kilpailusta: myyvän tarinan vuoksi ollaan nykyisin valmiimpia koettelemaan sananvapauden rajoja, eikä median itsesäätely ole sen vuoksi enää ollut riittävää.

Sananvapauden rajoja haettu mm. hiihtäjä Jari Räsäsen ja STT:n välienselvittelyssä, Suomen Kuvalehden ja itäsuomalaisen pesäpallojoukkueen välisessä jutussa ja ns. ”Reinin naisystävä” -tapauksessa. Viime mainitussa pohdittiin erityisesti sitä, millaisia tietoja ja kenestä on tarpeen julkaista yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Rikoslain 24 luvun 8 pykälän yksityiselämän loukkauksen sanktiointihan määrittelee, ettei yksityiselmän loukkauksena pidetä sellaisen tiedon esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa toimivasta, joka on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Samassa työryhmässä Riitta Ollila Lapin yliopistosta pohti sitä, onko sananvapauteen puuttuminen yleensä välttämätöntä kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Sananvapaudellahan on korostettu asema demokraattisen oikeusvaltion fundamentaalisena oikeutena. Työryhmässä tuotiin esiin myös kysymys siitä, ovatko tiedotusvälineet nykyisin ikäänkuin lainsuojattoman asemassa vastatessaan muuttuneen yhteiskunnan yhä viihteellistyneempään tiedonjanoon.

Uusi mediatodellisuushan ei ole syntynyt vain tiedotusvälineiden muuttuneen käytännön myötä, vaan myös se sosiaalinen todellisuus, jossa mediat toimivat, on muuttunut. Kriittisen uutismiehen sijasta kysyntää on yhä enemmän vain ns. human interest -journalistille, mikä osaltaan vaikuttaa juttujen painotuksiin.

Mia Pakarinen
IPR University Center