HO 29.8.2012 nro 2192

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroS11/3293
Ratkaisun päivämäärä29.8.2012
Tuomion numero2192
Laki, lainkohtamallioikeuslaki 1, 2, 5 a, 35 ja 36 §, yhteisömalliasetus 6/2002
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Simo Kanala Ky
Osapuolet, vastaaja(t)Custom Sulky Oy

Custom Sulky Oy:llä (jäljempänä CS) oli Euroopan yhteisön tavaramerkki- ja mallioikeusvirastossa 27.1.2006 rekisteröity yhteisömalli, joka koski ravikärryä. CS oli mainitusta vuodesta alkaen valmistanut, markkinoinut ja myynyt mallin mukaista ravikärryä.

Suomen Hippos Oy oli syksyllä 2009 hyväksynyt Simo Kanala Ky:n (jäljempänä SK) ravikärryn käytettäväksi ravikilpailuissa.

Kanteessa I SK oli vaatinut, että CS:n yhteisömallirekisteröinti kumotaan ja että CS tuomitaan maksamaan vahingonkorvauksia sillä perusteella, että CS:n yhteisömalli ei ole uusi ja yksilöllinen. SK:n mukaan ravikärryjen muotoilu oli siinä määrin vakiintunut, että CS:n kärrystä syntynyt kokonaisvaikutelma oli samankaltainen kuin muissa esimerkkikärryissä. CS:n rekisteröityä ravikärrymallinsa ja nostettua alla kuvatun kanteen II, SK oli ollut estynyt myymään omia kärryjään. Sille oli aiheutunut näin tulonmenetystä.

CS nosti SK:ta vastaan kanteen II koskien mallin loukkausta ja vaati KO:n vahvistettavaksi, että SK loukkaa mallioikeuden CS:lle tuottamaa yksinoikeutta. Sen mukaan malli oli uusi, yksilöllinen ja luovan muotoilutyön tulos. Asiaan perehtyneen käyttäjän kannemallista saama kokonaisvaikutelma eroaa jo aiemmin tunnetuksi tulleiden mallien kokonaisvaikutelmasta. Lisäksi mallioikeuden loukkaamista koskevan kanteen nostaminen ei voitu perustaa vahingonkorvausvelvollisuutta, kun SK oli itsenäisesti päättänyt lopettaa kärryjen myynnin.

KO totesi, että mallioikeuslain mukaan malleja on pidettävä samanlaisina, jos niiden piirteet eroavat toisistaan vain epäolennaisilta yksityiskohdiltaan. Mallilla tarkoitetaan tuotteen tai sen osa ulkomuotoa, joka ilmenee tuotteen tai sen koristelun piirteistä kuten linjoista, ääriviivoista, väreistä, muodosta, pintarakenteesta tai materiaalista. Kysymys on puhtaasti ulkomuodon, ei teknisten seikkojen suojaamisesta.

Asiaan perehtynyt käyttäjä on kuvitteellinen henkilö (esim. EUT:n tuomiot T-9/07, 1.3.2012, kohta 62 ja T-153/08, 18.3.2010, kohta 47). Oikeuskäytännössä on katsottu, että mitä enemmän suunnittelijan vapautta on rajoitettu, sitä todennäköisemmin pienemmät erot malleissa ovat riittäviä tuottaakseen asiaan perehtyneelle käyttäjälle erilaisen kokonaisvaikutelman mallista. Ravikärryssä tuli ravikilpailusääntöjen mukaisesti olla pyörät, penkki, jalkatuki sekä rakenne, jolla ne liitetään hevoseen. Muotoilutapoja oli kuitenkin useita. Tuomioistuin katsoi muotoilua rajoittavaksi tekijäksi edellä kuvatun säännön lisäksi ravikärryjä koskevat katsastusmääräykset.

KO katsoi, että SK:n kanne oli jäänyt toteen näyttämättä. CS:n kärry oli ollut uusi ja yksilöllinen. Siten kanne I hylättiin.

Kanteen II osalta KO totesi, että kärrymalleja oli pidettävä samanlaisina. Siten SK oli luvatta käyttänyt CS:n kärrymallia, ja kanne II oli hyväksyttävä. KO kielsi SK:ta jatkamasta tai toistamasta tekoa. Jatketun loukkauksen estämiseksi KO määräsi, että SK:n kärryt, joiden käyttäminen sisältää mallioikeuden loukkauksen, on hävitettävä. SK määrättiin suorittamaan CS:lle korvauksia mallin luvattomasta käyttämisestä 1.828,50 euroa, sillä loukkaus katsottiin vähintään tuottamukselliseksi.

Simo Kanala valitti hovioikeuteen, mutta perui valituksensa. Edellä kuvatut KO:n perustelut jäivät siis voimaan.

(EL)

Alempi oikeusaste

Helsingin KO 2.11.2011, ratkaisun nro 43457. Diaarinro 10/15481.

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanatmallioikeuden loukkaus, mallioikeus, mallit, sekoitettavuus

Share: