Markkinaoikeuden ratkaisuja heinäkuulta 2014

13.8.2014
Markkinaoikeus käsitteli heinäkuun ratkaisuissaan muun muassa tavaramerkkien sekoittuvuutta ja turvaamistoimien edellytyksiä.

MAO: 516-517/14: Tavaramerkki – tavaramerkin loukkaus – sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa
Antopäivä: 2.7.2014

Wellmen Oy:lle (kantaja) oli 15.10.2012 rekisteröity numerolla 256763 tavaramerkki Selätin tavaroille ”pelit ja leikkikalut; voimistelu- ja urheiluvälineet, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; joulukuusenkoristeet” luokassa 28. Vastaaja oli käyttänyt 26.−28.11.2013 ylläpitämillään prisma.s-verkkokauppasivuilla hakusanana sanaa Selätin, joka oli vienyt verkkokaupan sivulle, jossa on myyty Steam tasapainolauta -nimistä tuotetta.

Kantaja vaati, että MAO kieltää tavaramerkkilain 38 §:n nojalla Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK:ta (vastaaja) jatkamasta tavaramerkin Selätin oikeudetonta käyttöä omassa verkkokaupassaan, määrää vastaajan suorittamaan kantajalle hyvitystä ja vahingonkorvausta. Lisäksi kantaja vaati, että vastaajaa kielletään sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n nojalla 50.000 euron sakon uhalla vastaajaa jatkamasta tai toistamasta hakijan tuotteen nimen Selätin käyttöä omassa verkkokaupassaan hakusanana verkkokaupan kotisivulla ja kieltää hakijan tuotteen ostopaikan pitämisen vastaajan verkkosivuilla harhaanjohtavana.

MAO viittasi Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioin Google France ja Google, C-236/08−C-238/08, EU:C:2010:159. Tuomion mukaan mainostaja, joka valitsee avainsanaksi merkin, joka on sama kuin toisen tavaramerkki, käyttää kyseistä merkkiä elinkeinotoiminnassa. Vahingon osalta EUT:n tuomiossa todetaan, että kun kolmannen mainoksessa annetaan ymmärtää, että tämän kolmannen ja tavaramerkin haltijan välillä on taloudellinen yhteys, on katsottava, että alkuperän osoittamistehtävälle aiheutetaan vahinkoa.

Arvioidessaan asiaa MAO totesi, että vastaaja on käyttänyt kantajan tavaramerkin kanssa samanlaista merkkiä hakusanana kaupallisessa toiminnassa, jossa on tavoiteltu taloudellista hyötyä.

MaO kielsi vastaajaa jatkamasta tai toistamasta kantajalle rekisteröidyn tavaramerkin Selätin käyttöä hakusanana prisma.s verkkokauppasivuilla siten, että hakusana tuo esiin yksinomaan muun kuin tavaramerkillä Selätin varustetun tuotteen. Lisäksi MaO kielsi vastaajaa jatkamasta tai toistamasta tavaramerkillä Selätin varustetun tuotteen pitämistä esillä ikään kuin tuote olisi myynnissä prisma.s-verkkokauppasivuilla ilman, että tuotetta on otettu myyntiin verkkokauppaan. Kieltoja on noudatettava heti 10.000 euron sakon uhalla. MaO velvoitti vastaajan suorittamaan kantajalle hyvitystä yhteensä 1000 euroa ja velvoitti vastaajan suorittamaan kantajan oikeudenkäyntikulut. Muilta osin MaO hylkäsi kanteen ja valituksen.

Markkinaoikeuden ratkaisu:

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1405503584365.html

MAO: 554/14: Tavaramerkki – sekoitettavuus 
Antopäivä: 16.7.2014

Asiassa oli kysymys siitä, onko Elisa Oyj:lle rekisteröity tavaramerkki ELISA sekoitettavissa valittajalle rekisteröityyn tavaramerkkiin numero 79446 ELESA ja yhteisön tavaramerkkiin numero 91488 elesa (kuvio) luokassa 7

ELESA S.p.A:lle (valittaja) oli rekisteröity tavaramerkki numero 79446 ELESA ja yhteisön tavaramerkki numero 91488 elesa (kuvio). Valittaja katsoi, että Elisa Oyj:lle rekisteröity tavaramerkki ELISA oli sekoitettavissa tavaramerkkiin ELESA. Merkit oli rekisteröity tavaramerkkiluokassa 7 (mm. työstökoneet). Valittaja vaati, että PRH:n päätös koskien tavaramerkin ELISA rekisteröimistä luokassa 7 kumotaan ja asia palautetaan PRH:n käsittelyyn.

Markkinaoikeus totesi, että kysymyksessä olevien merkkien kattamat tavarat olivat samoja ja samankaltaisia. Merkit olivat ulkoasultaan ja lausuntatavaltaan lähes identtiset. Lisäksi merkkien välillä ei ollut sellaista eroa merkityssisällössä, joka riittäisi erottamaan merkit toisistaan.

AaO katsoi, että tavaramerkki ELISA oli kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa tavaramerkkiin numero 79446 ELESA ja yhteisön tavaramerkkiin numero 91488 elesa (kuvio) luokan 7 tavaroiden osalta.

MAO kumosi PRH:n päätöksen ja palautti asian PRH:lle tavaramerkin numero 254763 ELISA rekisteröinnin kumoamista varten luokan 7 tavaroiden osalta.

Markkinaoikeuden ratkaisu:

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1406627066138.html

MAO: 570/14: Turvaamistoimi 
Antopäivä: 25.7.2014

Asiassa oli kyse turvaamistoimesta. Osapuolet harjoittivat linja-autotoimintaa. Onnibus.com Oy oli aloittanut toimintansa ja harjoittanut sitä 1.1.2012 alkaen tunnuksella ONNIBUS. Vastapuoli oli aloittanut toimintansa OnniExpress-tunnuksin toukokuussa 2014.

OnniBus.com Oy (hakija) vaati, että markkinaoikeus kieltää oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla vastaajayhtiöitä käyttämästä OnniBus.com Oy:n tavaramerkki- ja toiminimioikeuksia loukkaavia, sanan OnniExpress sisältäviä tavaramerkkejä, verkkotunnusta onniexpress.fi, aputoiminimeä OnniExpress tai muita sanan Onni sisältäviä tavaramerkkejä, verkkotunnuksia, aputoiminimiä, toiminimiä taikka muita kaupallisia tunnuksia linja-autoliikennetoiminnassaan ja vahvistaa kiellon noudattamiseksi 400.000 euron määräisen uhkasakon.

Vastaajayhtiöt vaativat hakemuksen hylkäämistä sillä perusteella, että turvaamistoimen vaade- ja vaaraedellytykset eivät täyty ja turvaamistoimesta olisi olennaisesti suurempaa haittaa, kuin mikä on sillä tavoiteltu etuus.

MAO katsoi, että hakija saattoi oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että sillä on puheena olevalta osin vastapuolia vastaan rekisteröityyn tavaramerkkiin ONNIBUS perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla. Näin ollen turvaamistoimen vaade-edellytys täyttyi. Vaara-edellytyksen suhteen MAO katsoi, että hakijan vaatimus turvaamistoimen määräämisestä täytti oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset.

Haittavertailun osalta MAO kiinnitti huomiota siihen, että vastapuoli oli jo aloittanut oman linja-autotoimintansa OnniExpress-tunnuksin. Turvaamistoimesta aiheutuisi todennäköisesti tarve liiketoiminnan keskeyttäminen ja joka tapauksessa ylimääräisiä kustannuksia.

MAO totesi, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi hakijan turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastapuolille. Näin ollen edellytykset turvaamistoimen määräämiselle eivät täyttyneet.

MaO hylkäsi hakemuksen.

Ratkaisu markkinaoikeuden sivulla:

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1406630412848.html

MAO: 571/14: Turvaamistoimi 

Antopäivä: 25.7.2014

Recticel, S.A. (hakija) oli eurooppapatentin EP 2 336 223 (jäljempänä myös kannepatentti) haltija. Kannepatentin suomenkielinen nimitys on ”Menetelmä joustavan polyuretaanivaahdon valmistamiseksi ja näin saatu vaahto”. Kayfoam Woolfson (jäljempänä myös vastapuoli) valmisti sijauspatjoja, joita myytiin Suomessa muun muassa Finlaysonin verkkokaupassa.

Hakijan mukaan vastapuoli loukkasi sen patenttia. Kannepatentin loukkaus oli todettu Finlaysonin verkkokaupasta ostetusta ”Familon Villa” -sijauspatjasta Recticelin laboratoriossa Belgiassa tehdyn analyysin tuloksista. Hakija vaati, että markkinaoikeus kieltää vastapuolta loukkaamasta hakijan patenttia 10.000 sakon uhalla.

Vastapuoli vaati kanteen hylkäämistä, sillä turvaamistoimen edellytykset eivät täyttyneet. Tapauksessa ei ollut vastapuolen mukaan osoitettu, että hakijan esittämä loukkausanalyysi edes koskisi vastapuolen tuotetta.

MAO totesi, että summaarisen turvaamistoimiasian käsittelyn yhteydessä ei ollut mahdollista todeta, että kannepatentin loukkaaminen olisi todennäköisempää kuin se, että loukkausta ei tapahtuisi. Siten MAO katsoi, että hakija ei ollut saattanut todennäköiseksi, että sillä olisi vastapuolta vastaan kannepatenttiin perustuva oikeus, joka voitaisiin vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla.

MaO hylkäsi hakemuksen.

Ratkaisu luettavissa:

http://www.markkinaoikeus.fi/fi/index/paatokset/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/teollisjatekijanoikeudellisetasiat/1406633969683.html

(MH)

Share: