Komissio: maantieteellisten merkintöjen piirin laajentaminen voisi tuoda huomattavia hyötyjä pk-yrityksille

16.7.2014
Euroopan komissio käynnisti 15.7.2014 julkisen kuulemisen koskien maantieteellisillä merkinnöillä myönnettävää suojaa muille kuin maataloustuotteille. Komission julkaisemassa Vihreässä kirjassa kysytään, miten jäsenvaltio- ja EU-tasolla käytettävissä olevilla nykyisillä keinoilla voidaan varmistaa maantieteellinen suoja muille kuin maataloustuotteille. Lisäksi kirja käsittelee niitä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia etuja, joita voidaan saavuttaa parantamalla maantieteellisten merkintöjen suojaa EU:ssa.

Maantieteellinen merkintä kertoo tuotteen olevan peräisin jostain maasta, alueelta tai paikkakunnalta. Lisäksi tuotteen tietyn laadun, maineen tai muun ominaisuuden voidaan katsoa liittyvän sen maantieteelliseen alkuperään. Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat fetajuusto ja Parman kinkku.

Euroopan tasolla maantieteellisiä merkintöjä on tällä hetkellä mahdollista saada viineille, tislatuille alkoholijuomille, maustetuille viineille sekä maataloustuotteille ja elintarvikkeille. Muita kuin maataloustuotteita, kuten skottilaisia tartaaneita tai Muranon lasia, varten ei ole harmonisointikeinoja EU:n tasolla. Suojaa vailla olevia tuotteita ovat esimerkiksi keramiikka, marmori, ruokailuvälineet, kengät, kuvakudokset ja soittimet.

Muita kuin maataloustuotteita ja elintarvikkeita suojataan TRIPS-sopimuksen nojalla EU:ta sitovien maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevien sääntöjen mukaisesti. Mainittua sopimusta sovelletaan kaikkiin Maailman kauppajärjestön (WTO) 159 jäsenmaahan, ja se kattaa maataloustuotteiden lisäksi muut kuin maataloustuotteet. EU:n tasolla muiden tuotteiden suojaa ei kuitenkaan ole yhtenäistetty.

Muiden kuin maataloustuotteiden valmistajat joutuvat hakemaan suojaa tuotteelleen jäsenmaa kerrallaan. Tämä ei ole tehokasta EU:n sisämarkkinoiden kannalta. Kansallisten oikeudellisten välineiden soveltaminen johtaa oikeudellisen suojan vaihteluun Euroopan eri maissa.

Sisämarkkinoista ja palveluista vastaava komission varapuheenjohtaja Michel Barnier totesi, että suuri määrä tuotteita EU:ssa perustuu perinteiseen osaamiseen ja valmistusmenetelmiin. Barnerin mukaan nämä tuotteet ovat osa Euroopan tietämystä ja osaamista, ja niillä on myös huomattavaa taloudellista potentiaalia, jota ei ehkä ole saatu hyödynnettyä täysimääräisesti. EU:n laajuinen maantieteellisten merkintöjen suoja myös muille kuin maataloustuotteille voisi tuoda huomattavia hyötyjä pk-yrityksille ja Euroopan alueille.

Asianosaisia sidosryhmiä, kuten kuluttajia, tuottajia, jakelijoita ja paikallisviranomaisia, pyydetään toimittamaan kommenttinsa ja ehdotuksensa 28. lokakuuta 2014 mennessä. Komissio julkaisee kuulemisen tulokset ja arvioi sitten, ovatko jatkotoimet aiheellisia EU:n tasolla.

Lehdistötiedote IP/14/832 annettiin 15.7.2014 ja se on luettavissa kokonaisuudessaan komission verkkosivuilla: http://europa.eu/rapid/press-release_IP-14-832_en.htm.

Lisätietoja ja linkki kuulemiseen: http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/2014/geo-indications-non-agri/index_en.htm

Tietoa tutkimuksesta ja julkisesta kuulemisesta: http://ec.europa.eu/internal_market/indprop/geo-indications/index_en.htm

 (EL)

Share: