Uutiset
SUMCOL 01-kasvilajiketta koskeva prosessi päätökseen – EU-tuomioistuimen tuomio - 17.05.2010
Euroopan unionin tuomioistuin 15.4.2010.
Asia C-38/09 P
Ralf Schräder v. Yhteisön kasvilajikevirasto (YKLV, engl. CPVO)
Neuvoston asetus (EY) N:o 2100/94 ja asetus (EY) N:o 1239/95
Schräder oli tehnyt yhteisön kasvilajikevirastolle (YKLV) hakemuksen kasvilajike SUMCOL 01:n rekisteröinnistä. Bundessortenamt (Saksan liittovaltion kasvilajikevirasto) oli suorittanut teknisen tutkimuksen tutkija Heinen johdolla ja saanut Etelä Afrikasta E. van Jaarsveldiltä vertailulajikkeen pistokkaita. YKLV oli hylännyt hakemuksen erotettavuusvaatimuksen perusteella. Schräder oli valittanut valituslautakuntaan, jossa Heine oli osallistunut käsittelyyn YKLV:n asiamiehenä. Lautakunta oli hylännyt valituksen.
Shräder oli nostanut kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (EOT). Tuomioistuimen mukaan haettu lajike ja vertailulajike olivat kaksi eri lajiketta, ja valituslautakunta oli perustellusti voinut katsoa, että vertailulajike oli yleisesti tunnettu, ja että Etelä-Afrikan viranomaiset ja useat tieteelliset julkaisut vahvistivat van Jaarsveldin lausumat. Valituslautakunta oli voinut päätellä erotettavuuden puuttumisen käytössään olevien seikkojen perusteella, eikä sillä siten ollut velvollisuutta suorittaa uutta teknistä tutkimusta.
EOT oli hylännyt kanteen.
Schräder valitti unionin tuomioistuimeen (EUT) ja vetosi kahteen valitusperusteeseen: menettelyvirheisiin ja yhteisön oikeuden rikkomiseen. Schräder esitti mm. että EOT oli ottanut tosiseikat ja selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla. EOT oli myös jättänyt huomiotta hänen esittämänsä todisteet, jotka kyseenalaistivat van Jaarsveldin uskottavuuden ja puolueettomuuden, sekä tehnyt useita oikeudellisia virheitä arvioidessaan kasvien yleistä tunnettuisuutta. Toinen valitusperuste koski tieteellisten julkaisujen huomioon ottamista vertailulajikkeen yleisen tunnettuuden osoittamiseksi. Tuomio sisälsi ristiriitoja, virheitä ja rikkoi yhteisön oikeutta. Kyse oli myös mm. Heinen asemasta asian käsittelyssä.
EUT jätti tutkimatta kaksi Schräderin väitteistä: vaikka tämä muodollisesti vetosi oikeudellisiin virheisiin, tosiasiallisesti hän pyrki riitauttamaan tosiseikkoja koskevan arvioinnin.
Muut väitteet tuomioistuin tutki, mutta hylkäsi. Se totesi mm. että EOT ei ollut rikkonut todistelua tai todistustaakkaa koskevia sääntöjä. Osa Schräderin väitteistä perustui tuomion virheelliseen tulkintaan. EUT esitti myös, että perustelut, jotka viittasivat tieteelliseen julkaisuun, olivat luonteeltaan ylimääräisiä saman tuomion aiempiin perusteluihin nähden. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tuomioistuin hylkää valitusperusteet, jotka kohdistuvat EOT:n tuomion ylimääräisiin perusteluihin, koska tuomiota ei voida kumota niiden perusteella.
EUT hylkäsi valituksen.
Euroopan unionin tuomioistuinten ratkaisujen hakusivu. Asian numerolla löytyvät kaikki sitä koskevat julkiset asiakirjat. Unionin tuomioistuimen ratkaisun numero on C-38/09 P. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisu 19.11.2008 löytyy asianumerolla T-187/06.
http://curia.europa.eu/jurisp/cgi-bin/form.pl?lang=fi
Uutinen (25.11.2008) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisusta
http://www.iprinfo.com/uutiset?action=details&id=660






