Aineettomat oikeudet juhlan aiheena – IPR Gaala tulee

5/2015 17.12.2015
IPR Gaala (Logo:IPRUC/ Karoliina Korte)
Idea IPR Gaalasta alkoi muodostua, kun IPR University Centerin entisen pääsihteerin Marja-Leena Mansalan eläkkeelle jäämistä juhlittiin näyttävästi tammikuussa 2015.  Vieraat viihtyivät loistavasti ja monesta suusta kuultiin lausahdus: ”Tällaisia pirskeitä pitäisi olla useammin!”

IPR University Center Association ry:n puheenjohtaja Ilkka Rahnasto mainitsi eräässä hallituksen kokouksessa, että aineettomia oikeuksia pitäisi palkita ja juhlia samalla tavoin kuin Marja-Leenaa. Päätimme siis ryhtyä tuumasta toimeen.

Yhteistyökumppaneiksi IPR Gaalaan mukaan tulivat Suomen Teollisoikeudellisen yhdistys STY, Suomen tekijänoikeudellinen yhdistys sekä Suomen Anti-piratismiyhdistys. Lisäksi tilaisuutta sponsoroivat Nokia, Lexia Asianajotoimisto, Roschier, Papula-Nevinpat, Suomen AIPPI, Asianajotoimisto Borenius ja Fiskars.

Näin ollen:

Suomen ensimmäinen IPR Gaala järjestetään 29.1.2016 klo 17.00 alkaen Svenska Handelshögskolanin, eli Hankenin Foajéssa.

Tilaisuudessa juhlistetaan aineettomia oikeuksia ja alan huippusaavutuksia vuodelta 2015. IPR Gaalaan kuuluu myös juhlaluento, jonka on ystävällisesti lupautunut pitämään professori Annette Kur Max Planck Instituutista Saksasta.

Tilaisuudessa oli päätetty jakaa alan palkintoja ja niissä olikin hiukan mietittävää. Mitä tai ketä halutaan palkita? Miten pystytään olemaan tasapuolisia koko Suomen IPR-kentälle? Minkälaisia itse palkintojen tulee olla? Pitkien pohdintojen jälkeen IPR Gaalassa tullaan jakamaan palkintoja vuoden 2015 IPR-henkilölle, Vuoden 2015 IPR-teolle ja Vuoden 2015 IPR-innovaatiolle. Lisäksi Suomen tekijänoikeudellinen yhdistys jakaa juhlassa Vuoden 2015 Tekijänoikeusteko-palkinnon.

Juhlaluennon ja palkintojen jaon jälkeen tarjoillaan maittava illallinen ja päästään nauttimaan  yllätysesiintyjän showsta.  Illan musiikkitarjonnasta vastaa Budget Lounge.  Bändi koostuu kolmesta kokeneesta muusikosta ja tämä kokoonpano on aloittanut yhteisen soittotaipaleensa jo kultaisella 1980-luvulla. Bändi palasi yhteen pitkän tauon jälkeen vuonna 2012. Vierailevina solisteina bändin mukana ovat Hannele Huuskonen ja Villeheikki Huuskonen.

IPR Gaalan päätarkoitus on nostaa IPR-alan arvostusta ja ennen kaikkea viihtyä kollegoiden kesken iloisessa juhlatunnelmassa!

TERVETULOA MUKAAN JUHLAAN!

Lisätietoja IPR Gaalasta täältä: http://www.iprinfo.com/koulutus/IPR_Gaala/fi_FI/ipr_gaala_2016/

Toim. huom.: Juhlia on mahtava järjestää ja oikeasti suurinta päänvaivaa tällaisissa juhlissa aiheuttaa asu!

 

Share: