Kiristyskirjeitä vai tekijänoikeuden puolustusta?

1/2017 7.3.2017
(Kuva: Auri Vainio)
IPR University Centerin tiistaina 28.2.2017 järjestämä tekijänoikeusseminaari ”Kiristyskirjeitä vai tekijänoikeuden puolustusta? – Uudenlainen oikeuksien valvonta” keräsi paikalle suuren määrän osallistujia ja useita mielenkiintoisia puhujia.

Vertaisverkoissa tapahtuva tekijänoikeudella suojattujen teosten laiton lataaminen ja niiden seurauksena käyttäjille lähetetyt kirjeet ovat herättäneet paljon keskustelua erityisesti viimeisimpien markkinaoikeuden (MAO) ratkaisujen ansiosta. Seminaarissa aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja mahdollisia ongelmakohtia tarkasteltiin monipuolisesti niin oikeudenhaltijoiden, käyttäjien, operaattoreiden kuin myös viranomaisten näkökulmasta.

 

Merkittävyyskynnyksen tulkinta haastavaa

Tilaisuuden avasi IPR University Centerin johtaja, professori Niklas Bruun kertomalla mistä markkinaoikeuden (MAO) tuoreissa tuomioissa on kyse. MAO:n tuomiot (423/16, 424/16 ja 425/16 sekä 566/16) koskivat teleoperaattorien tekijänoikeuslain 60 a §:n (TekijäL) mukaista velvollisuutta luovuttaa tekijälle tai hänen edustajalleen teleliittymien käyttäjien yhteystiedot, kun kyseisistä teleliittymistä oltiin merkittävässä määrin (ns. merkittävyyskynnys) saatettu yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa luvattomasti. Tapauksissa vastaajat olivat väitetysti jakaneet TV-sarjojen jaksoja ja elokuvia BitTorrent –vertaisverkossa. Tuomiot 419/16 ja 55/17 perustuivat samoihin tosiseikkoihin, mutta niissä arvioitiin sitä, oliko tekijänoikeudenloukkausta tapahtunut. Kyse oli ennen kaikkea siitä, oliko IP-osoitteista jaettu suojattua aineistoa ja oliko jakajana toiminut vastaaja itse.

Keskustelua herätti varsinkin tekijänoikeuslain 60 a §:n merkittävyyskynnys. Bruun pohti johdantopuheessaan sitä, voiko yksittäisen teoksen lataaminen BitTorrent-tekniikalla ylittää merkittävyyskynnyksen. Mikäli näin on, tulee arvioida, voidaanko tätä pitää EU:n suhteellisuusperiaatteen mukaisena ja tulisiko kynnyksen arvioinnissa antaa merkitystä mm. kaupallisille kriteereille. Bruun totesi, että uusimmissa MAO:n ratkaisuissa kaupallisuutta tarkasteltiin ainoastaan hyvitysten määrää arvioitaessa eikä ollenkaan merkittävyyskynnyksen ylittymisen yhteydessä.

Merkittävyyskynnys nousi esiin useissa muissakin puheenvuoroissa ja kommenteissa seminaarin aikana, ja sen tulkinta koettiin yleisesti ottaen haastavaksi. Bruun totesi, että tosiasiallisten käyttäjien määrä ei ole ainoa kriteeri arvioitaessa teon merkittävyyttä. Bruun huomautti myös, että TekijäL 60 a §:n nojalla merkittävyyskynnystä voidaan arvioida toisaalta teleliittymän haltijan varsinaisen teon perusteella ja toisaalta teon tekijänoikeudellisten seurausten pohjalta. Vielä ei ole kuitenkaan muodostunut selkeää linjaa sen suhteen, mitkä kriteerit vaikuttavat merkittävyyteen ja mille tasolle merkittävyys asetetaan.

Toinen erityisesti keskustelua herättänyt aihe, jonka Bruun nosti esiin puheessaan, oli korvausvaatimusten ja oikeudenkäyntikulujen määrät. Esimerkiksi MAO:n tuomiossa 419/16 oikeudenkäyntikulut nousivat kymmeniin tuhansiin euroihin varsinaisten hyvitysten jäädessä satoihin euroihin. Bruunin mukaan vaikuttaa siltä, että oikeudenhaltijoiden kirjeitse esittämät hyvitysvaatimukset ovat ylimitoitettuja verrattuna MAO:n päätöksestä ilmenneeseen linjaan, jossa hyvityksen määrä yhtä TV-sarjan jaksoa kohden oli 50 euroa ja elokuvan osalta 100 euroa.

 

Kirjeillä pyritään sopimiseen

Hedman Partnersin asianajaja Joni Hatanmaa esitteli asiaa oikeudenhaltijoiden edunvalvonnan kannalta. Hatanmaa selvitti aluksi, kuinka merkittävä ongelma piratismi on ja miten se vaikuttaa suorien taloudellisten menetysten ohella myös lisääntyneenä riskinä TV-sarjan tai elokuvan koko tuotantoprosessissa. Hän totesi, että tekijänoikeuksia on suojeltava, jotta niillä olisi arvoa ja riskin niiden loukkaamisesta täytyy tuntua aidolta ja merkittävältä. Valvonnan suorittaminen on tosiasiassa laskenutkin vertaisverkkojen käyttöä – esimerkiksi Suomessa ja Tanskassa laittomasta lähteestä tiedostoja lataavien käyttäjien määrä on laskenut huomattavasti sen jälkeen, kun kirjeitä on alettu lähettämään.

Hatanmaa kertoi valvonnan käytännön toteuttamisesta. Prosessi alkaa teknisen näytön keräämisellä epäillystä oikeudenloukkauksesta. Kun näyttöä on riittävästi, oikeudenhaltijan tulee pyytää MAO:ta velvoittamaan teleoperaattori luovuttamaan IP-osoitteen. Tämän jälkeen saatuja tietoja arvioidaan ja päätetään asiassa etenemisestä. Kirjeen lähettämisellä ilmoitetaan tehdystä havainnosta ja tarjotaan mahdollisuutta teon hyvittämiseen. Mikäli henkilö kieltäytyy maksamasta hyvitystä, asia voidaan viedä MAO:een. Hatanmaan mukaan kirjeen lähettäminen sinänsä on hyvin tyypillinen tapa missä tahansa asianajotoiminnassa ja sillä pyritään asian selvittämiseen. Hatanmaan edustaman Hedman Partnersin kirjeiden osalta Suomen Asianajajaliitto on todennut kirjeiden olevan lain mukaisia. Lisäksi Hatanmaa korosti, että kerran sovittu juttu ei johda uusiin vaatimuksiin, ellei luvatonta toimintaa edelleen jatketa.

Hatanmaan mukaan julkisuuteen päätyvät vain suurimmat korvausvaatimukset ja vaaditut hyvitysten määrät noudattavat MAO:n linjaa. Hän totesi, että TekijäL 60 a §:ä käytetään juuri niin kuin sitä on tarkoitettu käytettävän. Hatanmaan mukaan pykälän merkittävyyskynnystä ei voida nostaa kovin korkealle, koska BitTorrent-tekniikka mahdollistaa tiedostojen tehokkaan levittämisen erittäin pienellä datamäärällä. Kynnyksen nostaminen johtaisi vain lain kiertämiseen laskemalla datamääriä. Oikeudenkäyntikuluihin verrattuna sovinnon tekeminen hyvityksen maksamalla on helpompi ja kustannustehokkaampi keino.

Hatanmaa vastasi myös kritiikkiin koskien sitä, että kirjeensaaja ei välttämättä ole itse loukkauksen takana. Hän totesi, että kirjeen vastaanottaja yleensä tietää, kuka hänen taloudessaan on käyttänyt vertaisverkkoa ja voi siten selvittää asiaa. Paras keino kirjeeltä välttymiseen on Hatanmaan mukaan oman reitittimen suojaaminen ulkopuolisilta ja se, ettei käytä vertaisverkkoa laittoman aineiston lataamiseen.

(Kuva: Auri Vainio)

 

Oikeudenhaltijoilla merkittävä etumatka

Turre Legalin lakimies, KTT Herkko Hietanen kertoi kirjeistä niitä vastaanottaneiden käyttäjien näkökulmasta. Hän totesi, että vastaajat eivät ole usein ajatelleetkaan syyllistyvänsä tekijänoikeuden loukkauksiin ja monet ihmiset heittävät saamansa kirjeet pois luullen niitä huijaukseksi. Korvausvaatimukset kuulostavat teleliittymän haltijoista kohtuuttomilta eivätkä he aina tiedä, mihin ne perustuvat. Myös kirjeissä lukeva IP-osoite on hämmentänyt ihmisiä, koska osoite vaihtuu jatkuvasti eikä ole todennäköisesti kirjeen saapuessa sama kuin loukkauksen yhteydessä. Joskus jopa operaattorit ovat Hietasen mukaan kehottaneet olemaan välittämättä kirjeistä. Hietanen kuitenkin korosti, että kirjeitä ei tulisi kuitenkaan koskaan heittää pois, vaan pysähtyä pohtimaan, miten asiassa haluaa menetellä.

Hietasen mukaan iso ongelma käyttäjän näkökulmasta on se, että loukkauksen tapahtumisen ja kirjeen saamisen välillä kuluu usein huomattavan pitkä aika. Monet muutkin puhujat ottivat esille tämän ongelman seminaarin aikana. Oikeudenhaltijalla saattaa kestää näytön keräämisessä yli vuoden ajan ennen kuin kirje lähetetään. Tämän seurauksena sillä on huomattava etumatka siinä vaiheessa, kun kirjeen saajaa vaaditaan selvittämään asiaa oikeudenkäynnin uhalla. Ongelmaa korostaa vielä se, että monet kirjeen saaneet eivät reagoi niihin, vaan pysyvät passiivisina. Mikäli asia etenee oikeuteen asti, kirjeen saajalla on vastassa hyvin valmistautunut vastapuoli samalla, kun tämä itse ei välttämättä ole selvittänyt asiaa juuri ollenkaan. Hietanen totesi myös olevan ongelmallista, että yhden TV-sarjan jakson lataamista koskeva riita, jossa loukkauksesta määrättävä korvaus on noin 50-100 euroa, saattaa johtaa useiden kymmenien tuhansien eurojen oikeudenkäyntikuluihin.

Hietanen toi esille prosessiin liittyviä valuvirheitä, joihin tulisi puuttua. Esimerkiksi IP-osoitteiden luovutus tapahtuu tällä hetkellä käyttäjän siitä tietämättä. Oikeudenhaltija pystyy valmistelemaan tapausta huomattavan pitkään ennen kuin käyttäjä saa edes kuulla, että hänen toimintaansa on seurattu. Lisäksi oikeudenhaltijoiden yhteydenotto tulee usein jopa vasta vuoden kuluttua itse lataamisesta, mikä on omiaan heikentämään käyttäjän oikeusturvaa. Markkinaoikeus on linjannut, että se perii tapausten käsittelystä 2000 €:n maksun. Summa on kohtuullinen silloin, kun koko tapaus käsitellään täysimittaisesti. Ongelmana on kuitenkin se, että summa tulisi maksaa myös, jos tapaus sovitellaan. Tällöin summa on kohtuuttoman suuri ja kiinnostus sovintoa kohtaan laskee. Tärkeimpänä ongelmana Hietanen katsoi olevan oikeusprosessista aiheutuvat kulut. Itse hyvitysmaksut jäävät satoihin euroihin, kun taas oikeudenkäyntikulut ovat helposti useita kymmeniä tuhansia euroja. Hän katsoi, että prosessin automatisoiminen ja mahdollisuus sopia ongelmista verkossa olisivat tärkeitä käyttäjän oikeussuojan kannalta ja toisaalta kaikkien ajan ja voimavarojen säästämiseksi.

Operaattorit tahtomattaan kolmantena pyöränä

FiCom ry:n lakimies Jussi Mäkinen kertoi tekijänoikeuskirjeistä operaattorin näkökulmasta. Hänen mukaansa IP-selvitysmääräykset ovat voimakkaassa kasvussa – vuonna 2016 niitä tehtiin TekijäL 60 a §:n nojalla yli 100 000. Mäkisen mukaan IP-selvityspyynnöt eivät palvele operaattorien omaa toimintaa eikä niillä ole omaa intressiä asiaan. Pyynnöt aiheuttavat myös paljon työtä ja ruuhkahuippuja operaattoreille, joten ne koetaan yleisesti operaattorien keskuudessa hankalana ja työläänä. Operaattoreiden näkökulmasta tulee kiinnittää huomiota myös siihen, että viranomaisten avustamisen on perustuttava lakiin ja siinä on otettava huomioon yksityisyydensuojaa koskevia näkökohtia. Mäkisen mukaan operaattori joutuu nykytilanteessa tahtomattaan ns. kolmanneksi pyöräksi tapaukseen, koska sillä on hallussaan tarvittava tieto asian käsittelemiseksi. Seminaarissa keskusteliin paljon tästä asianosaisasetelmasta ja operaattorin roolista prosessissa, koska itse oikeudenkäynnin päämenettely on kaksiasianosaisprosessi, jossa operaattori ei ole asianosaisena.

 

Myös IP-osoitetietojen säilyttämisen kanssa kohdataan ongelmia, koska niiden säilyttämisen on tarkoitettu tapahtuvan vain operaattorin omiin tarkoituksiin. Tietoyhteiskuntakaari velvoittaa operaattoria säilyttämään tietyt tiedot liittymistä, mutta tämä määräys koskee vain pakkotoimia eikä siviilioikeudellisia riitoja. Tästä johtuen tiedot on saatettu poistaa rekisteristä jo siinä vaiheessa, kun asia laitetaan vireille MAO:ssa. Mäkisen mukaan TekijäL 60 a § on luotu manuaalisesti käsiteltäviä yksittäistapauksia varten, joten se soveltuu huonosti digitaalista ja massaluontoista toimintaa varten.

Edessä asianajokentän ja ansaintalogiikan muutos

Kahvitauon jälkeen tutkija, OTT Riikka Koulu Helsingin yliopistosta kertoi tekijänoikeuskirjeiden prosessuaalisista haasteista. Koulu huomautti aluksi, että IP-tietojen selvittäminen kuuluu esiprosessiin ja varsinainen kaksiasianosaissuhde alkaa vasta tuomioistuinvaiheessa. TekijäL 60 a §:n säännös operaattorien tietojenluovutusvelvollisuudesta herättää Koulun mukaan kysymyksiä liittyen kuulemisperiaatteeseen, koska siinä ei edellytetä liittymänhaltijan kuulemista. Kuuleminen tapahtuu vasta MAO:ssa. Muutenkin kirjemenettelyssä painopiste on vahvasti prosessin esivaiheessa, johon kirjeen saaja ei pääse osallistumaan. Lisäksi tekijänoikeuden luovutusta koskevat lisenssit herättävät kysymyksiä asiavaltuuden osalta. Esimerkiksi viimeisimmässä MAO ratkaisussa (55/17) toisella kantajista ei katsottu olevan asiavaltuutta lisenssisopimuksen sanamuotojen vuoksi, kun taas toisen kantajan valtuudessa ei havaittu ongelmia. Koulun mukaan olisi myös syytä miettiä, tarjoaako asioiden keskittäminen MAO:een riittävän asiantuntemuksen, kun näyttö on usein teknistä ja edellyttää erityistä asiantuntemusta.

Koulu totesi, että yksilöillä on valtava kuluriski, jos he haluavat riitauttaa asian. Hänen mukaansa voitaisiin miettiä, toimisiko näiden asioiden kohdalla paremmin kollektiivinen menettely. Asianajo-oikeudellisesta näkökulmasta Koulu nosti esiin mm. hyvän asianajotavan. Tilanne kuvastaa Koulun mukaan joka tapauksessa asianajokentän murrosta ja ansaintalogiikan muutosta. Hän nosti esille Hietasenkin mainitseman ajatuksen siitä, että sovittelumenettelyn automatisoinnin kehittämistä tulisi edistää.

 

Käytännöt ja lainsäädäntö paremmaksi

Lakimies Erika Leinonen kertoi kirjeisiin liittyvistä henkilötieto-ongelmista Viestintäviraston näkökulmasta. Aiheesta on kyselty Viestintävirastosta niin käyttäjien kuin myös operaattorien toimesta. Virallisesti virasto joutui ottamaan kantaa kysymykseen erään teleyrityksen kysyttyä heiltä, voiko kirjeen saaneelle asiakkaalle kertoa, onko tietty IP-osoite ollut tämän käytössä kirjeessä mainittuna ajankohtana. Viestintäviraston vastasi ensin kieltävästi, koska kyse oli välitystietojen käsittelystä, johon ei ole tietoyhteiskuntakaaressa mainittua perustetta. Tulkinta oli kuitenkin kirjeen saaneiden oikeusturvan kannalta kestämätön, koska heille ei jäänyt mahdollisuutta puolustautua millään tavalla. Mietittyään eri vaihtoehtoja Viestintävirasto antoi sittemmin uuden lausunnon, jonka mukaan liittymän tilaajalla on henkilötietolain mukaisesti asiakassuhteensa perusteella oikeus tarkastaa mainitut tiedot IP-osoitteesta. Hän kuitenkin totesi, että henkilötietolaki ei koske välitystietoja, minkä takia tilanteeseen tulisi saada ratkaisu toisen lain nojalla. Tietoyhteiskuntakaarestakaan ei ole apua, koska lain 157 § koskee vain tietojen säilyttämistä viranomaistarpeita varten eikä siviiliasioiden ratkaisemiseksi.

Seminaarin päätteeksi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) johtaja Jorma Waldén piti kommenttipuheenvuoron, jossa hän nosti esiin joitakin epäkohtia tekijänoikeuskirjeiden osalta ja esitti toimenpide-ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Mainitut epäkohdat olivat osittain samoja, mitä seminaarissa oli aiemmin nostettu esille. Lisäksi Waldén totesi, etteivät kirjeet ole olleet niinkään asian selvityspyyntöjä, vaan niiden sisällössä on saattanut korostua loukkauksen epäily ja maksuvelvollisuus. Tältä osin tilanteeseen voitaisiin vaikuttaa muodostamalla hyviä käytäntöjä esimerkiksi kirjeiden sisällön osalta ja prosessia nopeuttamalla. Nykyistä tilannetta voitaisiin Waldénin mukaan parantaa myös yleisesti ottaen lisäämällä tietoa aiheesta tai muuttamalla lainsäädäntöä siten, että se esimerkiksi asettaisi oikeudenhaltijoille korotetun velvollisuuden toimia nopeasti IP-tietojen saamisen jälkeen.

Tilaisuudessa syntyi odotetusti paljon keskustelua. Lopuksi TTVK ry:n johtaja Jaana Pihkala kertoi vielä viimeisimmistä tutkimuksista tekijänoikeuden ja vertaisverkkojen saralta. Lyhty ry:n tilaaman tekijänoikeusbarometrin viime vuotisten tulosten mukaan ainoastaan 6 % suomalaisista käyttää vertaisverkkoja laittoman materiaalin lataamiseen ja vain 7 % väestöstä hyväksyy vertaisverkoista lataamisen. Vuosittain tehtävän tutkimuksen perusteella määrät ovat olleet jo pitkään laskussa. Tästä huolimatta keskustelu lainsäädännön ja vallitsevien käytänteiden kehittämiseksi on tarpeellista jatkossakin.

Ninni Hamberg
Miika Tetri

Kirjoittajat toimivat harjoittelijoina IPR University Centerissä keväällä 2017.

Korjaus 21.3.2017:  operaattoreita velvoittaa säilyttämään tietoja IP-osoitteista tietoyhteiskuntakaari, ei henkilötietolaki.